Lippukuntamme

Illinkiertäjät on perustettu jo vuonna 1979 ja toimintamme on jatkunut lähes katkeamatta tähän päivään asti. Viikottaista toimintaamme pidetään Iin vanhassa pappilassa ja leirejä suuntaamme usein viettämään Isonkivenkämpälle Olhavaan. Illinkiertäjien perinteenä nimensä mukaisesti on ollut Iissä sijaitsevan Illinsaaren kiertäminen hiihtäen.

Lippukuntaamme kuuluu tällähetkellä noin 70 aktiivijäsentä ja toimintamme perustuu vapaaehtoistoiminnalle ja uusille innokkaille toimihenkilöille on aina tarvetta! Mikäli olet kiinnostunut luonnossa liikkumisesta, retkeilystä tai lasten kanssa toimimisesta, on partio sinulle juuri sopiva harrastus!

TOIMINTAA:

Seurakunta lippukunnan taustayteisönä

Illinkiertäjien taustayhteisönä toimii Iin seurakunta. 

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? 

Kun taustayhteisönä on seurakunta tai muu uskonnollinen yhdyskunta, on lippukunnassa tapahtuva katsomuskasvatus ensisijaisesti taustayhteisön tunnustuksen mukaista, huomioiden kuitenkin jäsenten katsomusten moninaisuuden. Käytännössä tämä näkyy siinä, että lippukunta kokoontuu seurakunnan tiloissa ja tekee yhteistyötä seurakunnan kanssa esim. osallistumalla itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Leireillä ja koloilloissa voidaan pitää hiljentymisiä, joissa käsitellään myös uskonnollisia teemoja. 

Partiossa uskonto liittyy omassa maailmankatsomuksessa kasvamiseen, ja sitä voidaan kuvailla verbeillä etsiä, rakentaa, tutkia, elää, kasvaa ja kunnioittaa. 

    Vanhan pappillan KOLO

    Viikottaisia toimintaryhmien kokoontumisia järjestetään pääsääntöisesti vanhassa pappilassa lippukunnan kololla. Kololta löytyy lisäksi suurin osa lippukunnan materiaalista ja kalustosta. Kolomme on saanut kauan kaivattua laajennusta kun vieressä sijaitseva pappila siirtyi hiljattain Iin seurakunnan käyttöön ja myös partiolaisilla on mahdollisuus tarpeen mukaan käyttää pappilan tiloja toiminnassa.

    Lisätietoja ryhmien kokoontumisesta RYHMÄT sivulla.

    Isonkiven KÄMPPÄ

    Isonkiven kämppä Olhavassa on palvellut iiläisiä partiolaisia jo vuosikymmenien ajan. Monet lippukunnan leirit ja retket järjestetäänkin kämpällä metsän huminasssa ja puron solinassa. Kämpällä mahtuu majoittumaan sisätiloissa noin 15-20 hlö ja pihalle saa pystytettyä PJ-teltan tai useammankin pienemmän majoituksen. Lisäksi pihalla on useita puita johon saa loistavasti esimerkiksi riippumattoja.

    Kämpältä löytyy myös sauna ja uskaliaammat voivat pulahtaa kämpän vieressä virtaavaan puroon. Pihapiirissä on myös nuotiopaikka, jonne voi retkeillä myös itsenäisesti nuotioimaan.

    Mikä piiri tai keskusjärjestö?

    Lippukuntamme kuuluu Pohjois-Pohjanmaan alueelliseen partiopiiriin, Pohjanmaan partiolaisiin, joka puolestaan on osa Suomen Partiolaisten keskusjärjestöä. Piiri ja keskusjärjestö järjestävät myös leirejä, tapahtumia, partiotaitokisoja sekä koulutuksia, joihin myös illinkiertäjät ovat aktiivisesti osallistuneet.

    Pohjanmaan partiolaisten tapahtumakalenterista pääsee näkemään piirin tulevia tapahtumia: